Peruutusten aikaa

Vain Hedy ei ole innostunut matkasuunnitelmasta. Ehkä sillä oli jokin aavistus

 Lokakuun viimeisen päivän postauksen jälkeen suunnitelmat ovat menneet niin moneen kertaan uusiksi, että nyt eletään päivä kerrallaan ja tehdään vain varovaisia katsauksia eteenpäin. 

Marraskuun alussa lensimme Las Palmasiin viettämään vanhimman pojan ja vaimonsa syntymäpäiviä. Matka Finnairilla sujui hienosti ja syntymäpäivät olivat hauskat ja omaperäiset. Vauhtia otettiin Beach Partyssa Canterasin rannalla. Juhlat jatkuivat seuraavana päivänä Tejedan (keskinen Gran Canaria) vuorilla Mikan ja Sirkun 1700 metrin korkeudessa olevalla "maatilalla". Päärakennuksesta on vain seinät jäljellä, mutta ympärillä on noin kymmenen luolaa, jotka on siivottu, puhdistettu ja kalustettu asuttaviksi. Nelisenkymmentä ihmistä kapusi vuoripolkua pitkin juhlapaikalle, missä tarjolla oli ruokaa, juomaa, iloista seurustelua ja ohjelmaa. Illan kruunasi orkesteri, jonka tahdissa väki tanssi illan pimetessä ja tähtien loistaessa.

Mikan ja Sirkun paikka 1700 m korkeudessa 

 

Musaa ja tanssia tähtitaivaan alla. Taustalla Teneriffa

Unohtumattoman juhlaviikonlopun jälkeen kaikki hauskuus olikin ohi. Korona näytti kyntensä ja sairastuimme tuohon viheliäiseen tautiin (tartunta oli saatu lentokoneessa). Elias sai keuhkokuumeen ja joutui sairaalahoitoon. Viikon kuluttua tauti näytti hellittäneen, haimme hänet pois ja olimme lähdössä reittilennolla Suomeen. Ensimmäinen peruutus oli edessä, sillä Elias sairastui uudelleen. Nyt todettiin hänen saaneen sairaalassa resistensin ns. sairaalabakteerin, jonka nujertaminen vaatii erityisen vahvoja antibiootteja. Viikon kulutta taas uskoimme taudin hellittäneen, kunnes tila huononi ja hänellä todettiin sepsis. Lääkäri oli lopettanut antibiootit meidän tietämättämme. Nyt jouduimme perumaan seuraavan matkasuunnitelman. Vakava tilanne saatiin onneksi hallintaan ja taas uskottiin bakteeritulehduksen nujertuneen. Väärä luulo, sillä taas viikon sisällä bakteeri pääsi vallalle ja aiheutti uuden sepsiksen. Tässä vaiheessa uskoimme olevan jo olevan aika jäähyväisille, mutta aivan ihmeellisesti mies virkosi teholla  lääkitys alkoi tehota. 

Koko ajan oli käyty kovaa taistelua vakuutusyhtiön kanssa miehen kuljettamiseksi Suomeen. Enää ei tullut kysymykseen reittilento vaan nyt tarvittiin ambulanssikuljetus. Hyväuskoisena If-vakuutusyhtiön asiakkaana luulin, että meistä huolehditaan myös ulkomailla, mutta se oli väärä usko, Nyt tapausta hoiti monikansallinen sairaskuljetusyhtiö Falck ja ruotsalainen vakuutusyhtiö Viking. Puhelut ohjautuivat Vantaalla sijaitsevaan Falckin toimistoon "Medical teamille", Eliaksen kuntoa pohtivat lääkärit Tanskassa ja San Roquen yksityissairaalassa lääkäri halusi rahastaa potilaalla mahdollisimman pitkään, mikä tarkoittaa sitä että hän viivytteli viimeiseen asti lääkärilausunnon antamista. Viikot kuluivat, potilaan kunto huononi, minä ahdistuin ja peruutin kaikki sovitut ohjelmat Suomessa. Lopulta juniorimme Jukka käytti lääkärin suhteitaan, otti itse yhteyttä Ambulanssilentoyhtiöön, piti puhuttelun Falckin toimijoille ja "yllättäen" saimme tiedon että seuraavana päivänä lähtisi Cessna kuljettamaan Eliasta Suomeen. Hänet saatiin elävänä Jorviin, mutta vähältä piti tilanteita oli jopa lennon aikana. 

Elias matkustusväline

Vaikka Suomen terveydenhuollosta kuulee moitteita, meidän perhe ei lakkaa kehumasta ja ihastelemasta toimivaa järjestelmää ja työlleen omistautuneita terveydenalan henkilöitä. Kun Maisaan kilahtaa tieto aamun labroista, osastolle saa soittaa milloin tahansa, lääkäri jaksaa puhua ja kuunnella, tuntuu kuin olisi terveydenhuollon ihmemaassa Espanjan kauhukokemusten jälkeen. 

Joulun vietimme poikkeusjärjestelyin mutta onnellisesti perheen kesken. Kaikkia erilaiset suunnitelmat ja menot on peruutettu, mutta tärkeintä on että sairaalabakteeri on nujerrettu ja Eliaksen kuntoutus aloitettu. Kävelyaskeleita otetaan ja kuntoa kohennetaan proteiinin ja ravintolisien muodossa. Lääkäri lupaa että mies kuntoutetaan kotiin pääsyä varten (mikä ei aluksi edes ollut varmaa).

Hedy ja Isla olivat matkan aikana hoidossa Lovestaffin pitäjän Janne Siukolan luona. Janne oli mahtava isäntä ja koirat viihtyivät. Kun ensimmäinen matkaperuutus tuli, ilmoitin hänelle että koirat siirtyvät poikamme Riston luo.  Hän joutuikin hoitamaa koiriamme kuukauden verran. Omien Ginan ja Jaden lisäksi hänellä oli aikamoinen lauma ulkoilutettavana. Koirat onneksi käyttäytyivät hienosti, ei tullut eripuraa mistään, enemmänkin lisää leikkejä ja kirmailua. 

Sohvalle mahtuu vain kolme staffia, Hedy otti toisen 

Orapihlajantien staffitiimi

Nyt kotona parempaa terapiaa minulla ei voisi olla kuin kaksi rakastavaa staffia kainalossa. Ne vievät minut kävelylle kaksi kertaa päivässä, lämmittävät petiä ja kaivautuvat kainaloon katsomaan kanssani jotain suoratoistoleffaa. 

Toivotamme lukijoille onnea, iloa ja terveyttä vuodelle 2025!

 

Aina se yllättää

Vanharouva Hedy ja vanhaherra Voitto yhdistävät vahtivoimat

 Aamulla maa on valkoinen, jopa niin paksusti lumen peitossa, että voi sanoa ensi lumen sataneen. Aina valmistautuminen on yhtä myöhässä, edelleen autossa on kesärenkaat eikä pihan lehtiä ole saatu haravoitua pois. Onneksi ei ole pakko lähteä autoilemaan ja toisaalta lumi peittää hyvin pihan roskat alleen. Viime viikolla istutin kukkasipulit, joten saakoon piha nyt asettautua talvilepoon. Ehdimme sentään saada etuosan seinäremontin sekä ulko-oven maalauksen valmiiksi ennen pakkasten tuloa.  Aika erilainen ilme sisäänkäynnille saatiin ja miniän laatima kunnostussuunnitelma toimii.

Uusi ilme

Syyslomaviikolla saimme Voitto-parsonin hoitoon ja kaikki sujui taas hienosti vanhalla rutiinilla. Voitto päättää päivittäin nukkumapaikastaan, milloin se on vierashuoneen sänky, milloin olohuoneen sohva. Kun sen kuulo on jo hieman heikentynyt, aamulla pitää oikein etsiä vanhaa herraa aterialle. Ulkoillessa on myös vanhat kujeet, sillä Voitto ei voi kävellä samalla puolella kuin Hedy ja Isla. Voitto nostaa koipeaan omille paikoille, tytöt taas niiaavat omille tärkeille paikalle. Kävely on siis katkonaista pyörimistä ja yhtä remmin selvittelyä.

Aamulenkillä ollaan hetken vierekkäin

Gina 14 v 8 kk vietti syyslomaviikkoa Jäppilässä

Viikonloppuna Helsingin Messukeskus täyttyi taas kirjakansasta ja kävijämäärä teki ennätyksen edellisiin vuosiin verrattuna. Olin siellä minäkin, mutta esittelijäpuolella eli Stresa-kustannuksen kirjoja esittelemässä. Juuri messupäiville tuli painosta uusin kirjani "Gustaf Inbergin tarina" ja harvoin varmaan on ollut tarjolla niin uunituoretta kirjaa. Kävijöitä kirja kiinnosti  kiitettävästi, mutta kestosuosikki on Sinttu-staffin muistelmat. Pitäisikö seuraavaksi kirjoittaa sille jatko-osa.

Gustaf Inbergin tarina kertoo jännittävän ja surullisen tarinan Suomen sodan tapahtumista Kauhajoella kesällä 1808. Ala-Knuuttilan tilan isäntä Gustaf yritti tukea ja auttaa talonpoikia ja joutui siksi kasakoiden vihan kohteeksi ja lopulta murhatuksi. 

Kirjan voi  hankkia kustantajan verkkokaupasta stresa.fi/kirjat,  myös tilata kirjakaupoista ja lainata kirjastoista. Pientä viivettä voi olla kunnes kirja on listoilla. 

Miniloma

Lago Maggiore

 Kesä hujahti suurelta osin pentulaatikon äärellä, eikä lomailu tullut kysymykseenkään. Olin tilanteeseen asennoitunut, enkä valita. Toisaalta ei kotinurkilla pysyttely tuntunut edes suurelta menetykseltä, kun tänä vuonna kesäkelit olivat enemmän sateisia ja tuulisia kuin aiemmin. Kun sitten syyskuun alussa koitti pitkään odotettu matka Pohjois-Italian Stresaan, tuntuivat nuo neljä päivää aivan suurenmoiselta lomalta. Matka oli Stresa-kustannuksen kirjailijoiden perinteinen syyskokoontuminen, jonka aikana analysoimme toistemme tekstejä, mutta nautimme myös Lago Maggioren upeista maisemista, italialaisesta elämänmenosta ja herkullisesta ruoasta. Majoitumme pieneen 2 tähden perhehotelliin aivan kaupungin keskustassa ja emäntä Lauran toivottaessa meidät tervetulleiksi tuntuu kuin kotiin tulisi.

Töitä tehtiin ahkerasti ja palkintona herkuteltiin

Isola Madren ihmeellinen puutarha

Stresan piazzalla muitakin suomalaisia, tässä Aki Kaurismäki 

Vaikka liikkuisin missä päin maailmaa tahansa, huomio kiinnittyy aina paikkakunnan koirapopulaatioon. Stresa on nimenomaan italialaisten, milanolaisten lomailukohde, minne otetaan koko perhe mukaan, myös koira. Niinpä piazzalla viihtyivät niin ihmiset kuin koirat hyvässä sovussa. En nähnyt yhtään ärisevää tai haukkuvaa koiraa, enkä myöskään astunut kaduilla koiran läjiin. Ainoan kerran minua säälitti mukaan otettu koira, kun englannin buldoggi matkasi isäntäpariskunnan kanssa vesibussilla Lago Maggioren Isola Madre -saareen. Sää oli lämmin, lähes 30 lämpöastetta ja buldoggi läähätti ja korisi pahasti. Sen koiran olisi ollut parempi jäädä viileään kotiin vesikupin äärelle.

Mamman matkan aikana Hedy ja Isla pääsivät viettämään viikonloppua Jäppilään. Siellä kelpasi kirmailla pihanurmella Ginan ja Jaden kanssa ja retkeillä metsän viileillä poluilla. Nämä neljä koiraa ovat aivan mainio lauma, leikkivät yhdessä, nukkuvat kimpassa ja antavat tarvittaessa toisilleen tilaa.

Niin, ja Stresan matkan kirjoitustehtäväkin sai mukavan palautteen kollegoilta ja kirjailija Mari Möröltä. Ensi viikolla uusin kirjani menee painoon, mutta sitä ennen on vielä oikoluettava se. Kansisuunnitelma tuli jo graafikolta ja on mielestäni aika mallikas. 

Äiti-lapsi -leikit, Isla ja Jade Jäppilässä

P.S.  Ilahdun joka kerta kun pentujen perheiltä tulee postauksia useimmiten kuvien kanssa. Ilahdun myös kuullessani, miten hyvin pennun kanssa on päästy yhteisen elämän alkuun, tehdään mukavia asioita ja opitaan koko ajan uutta. Tämä osuus kasvattajan elämässä on niin palkitsevaa.

Elämä palaa ennalleen

Isojen ruoka maistuu paremmalta

Sain taas työhuoneeni omaan käyttöön. Oviportti on irrotettu, lelut kerätty ja pallomeren pallot saanut pesun kylpyammeessa. Verkkoaita tietokonepöydän ympäriltä on pois ja ihmeen tilava huone minulla taas on käytössäni, saan levitellä omat tavarat ja paperit pelkäämättä, että pieni termiitti hyökkää kimppuun. Olen niin kiitollinen, että kaikki synnytyksestä pentujen luovutukseen asti on sujunut aivan mainiosti ja olen saanut luovuttaa uusiin koteihin reippaita hyväkuntoisia pikkustaffeja. Jade on palannut kotiin Ginan kaveriksi ja se saa nyt syödä niin paljon kuin haluaa, jotta lihaa kertyisi luiden ympärille ja turkki kasvaisi ennalleen. Äitiysmoodi on kadonnut ja se on taas leikkisä iloinen nuori koira. 

Pontus-poika jäi meille viikoksi pitempään kuin sisarukset, ja sain mainion tilaisuuden keskittyä vain yhteen pentuun. Pontus sai varmaan erinomaisen "siedätyksen" ennen kotiinlähtöä, sillä aikuiset koirat saivat nyt leikkiä sen kanssa, ja toisaalta se kulki niiden perässä oppien uusia asioita. Hämmästelin pienen pojan sopeutuvuutta lauman hajottua. Se nukkui hyvin yksin, leikki, söi reippaasti ja tuntui jo hieman oppivan kuuntelemaan puhetta ja kutsuja. 

Viikonloppuna vietimme taas perheen rapujuhlaa ja koolla oli 16 ihmistä ja 7 koiraa (5 staffia, parson ja kääpiösnautseri). Pontus vilisteli iloisena vieraiden ja koirien joukossa ja kiersi sylistä syliin. Tuntui että se ei vierastanut mitään eikä ketään, se on hieno staffirodun pikkuedustaja. 

Uusista kodeista on kuulunut vain hyviä uutisia, siellä on pidetty ihmisiä liikkeessä ja touhussa, mutta vain positiivisella tavalla. Vertaistuki Whatsapp-ryhmässä toimii hienosti ja onhan kasvattajalle aivan mainio asia, että saa nähdä ja kuulla kasvattiensa kuulumisia. 

Ravut maistuisivat koirillekin

Lakkakakku jälkiruokana on perinne

Ensi viikolla matkaan Italian Stresaan kirjoittajatapaamiseen. Novellini on valmiina arvioitavaksi ja samalla saan lukea kirjoittajakollegoiden tuotoksia. Toinen suuri asia on, että kirjaprojektini on loppusuoralla ja näillä näkymin kirja menisi painoon jo syyskuun aikana. Mahdanko pyöritellä peukaloita ensi kuussa, vai putkahtaako mieleen taas uusi projekti. 

Pontus kotiinlähtöpäivänä isomummin kainalossa

Pontuksen silmäluomessa oli punkki.
Lääkärivieras nappasi viholaisen
pois apuna Eliaksen instrumentit 

Ihanat naskalihampaat

Hammasesittely

Palleroista on kasvanut touhukkaita pikkustaffeja. Hammaskalusto on jo paikoillaan, ja kasvattaja saa varoa nilkkojaan hoitotoimenpiteissä. Pentujen vaatimustaso on kasvanut, nyt ei enää viihdytä pentulaatikossa, tuskin edes pentuhuoneessa.  Aikaisemmin pentulaatikko on purettu vasta kun pennut ovat lähteneet uusiin koteihin. Tämä porukka on niin meneväinen, että tilaa täytyy olla koko huoneen verran. Pentuhuoneestakin pääsee ainakin kerran päivässä juoksemaan ja eteisestä löytyy valtavasti uutta ja jännittävää.

Nyt ovat uudet omistajat jo saaneet hellitellä omaa tulevaa perheenjäsentään ja kutsumanimet ovat käytössä.  Meillä on hieno yhteisö, ja vaikka uudet kodit ovat maantieteellisesti kaukana toisistaan, yhteys somen kautta toimii.

Tällä viikolla pennut ovat saaneet sirut niskaansa. Ne eivät inahtaneetkaan, kun Elias pisti vähän hurjalta näyttävällä neulalla piston niskan vasemmalle puolelle. Siru laitetaan nahan alle ja sen voi helposti tuntea pienenä riisinkokoisena pallona. Kun sirutus oli tehty, saatoin alkaa rekisteröintitoimet. Onneksi kaikki sujuu nykyään digitaalisesti, vain valmiit rekisterikirjat tulevat postissa fyysisesti. Aluksi piti hoitaa Jaden jalostusoikeuden siirto minulle, mikä sekin hoitui netin välityksellä. Sitten ilmoitin pentueen rekisteriin, seuraavaksi syötettiin Eliaksen sivujen kautta sirunumerot kullekin pennulle, ja lopuksi hyväksyntä ja rekisteröinnin maksu. Puoli päivää sain hommaan menemään, mutta työ onnistui sentään kotona oman tietokoneen ääressä.

Ronald saa sirun niskaansa

Ulkoilukausi on myös aloitettu. Heti ensimmäisellä ulkoilukerralla pennut suhtautuivat uuteen ympäristöön luonnollisella uteliaisuudella. Tänään laajensin aitausta toisella elementtipaketilla, ja nyt innostuttiin kovasti juoksemaan ja leikkimään. Naapurista kuuluva traktorin säksätys ei pelottanut, oli vain jännittävää uutta kuunneltavaa. Sää on ollut sopiva, ei märkää eikä liian aurinkoista. 

Isla on päässyt jo agilitytreeneihin ja oli ilo nähdä sen into ja tekemisen halu. Viikolla kävimme kokeilemassa hyppykisaa, mutta paine taisi olla liian kova pitkän tauon jälkeen. Isla karkasi jo lähdössä, ja siitä eteenpäin se suoritti esteet sellaisella vauhdilla, että rimat lentelivät ja pujottelu osui väärään keppiväliin. Pääasia oli kai, että Islalla oli hauskaa. 

Ulos mennään kärrykuljetuksella

Ulkona on mukavaa

 

Ihanat pallerot

                                                 Pupu antaa turvaa 

Nyt on vielä hiljaista ennen vauhtiviikkoja, sillä pentuset eivät vielä osaa tulla ulos laatikosta. Ikää on runsaat kolme viikkoa ja nyt ulkonäkö on jo pienen staffin. Tummat silmät napittavat tarkkana hoitajaa, kiipeämistä laatikon reunan yli harjoitellaan ja painimisleikkejä opetellaan. Kiinteää ruokaa syödään jo kolme kertaa päivässä, ohravelliä pentumoussen kanssa. Syöminen onkin aikamoinen show, tassut uppoavat ruokakuppiin, puuroa on päälaella ja kuonon päässä. Kerta kerran jälkeen ruokailutavat siistiytyvät ja kohta ymmärretään ruokakuppien tehtävä. Jade vahtii vierellä odottaen, että kupit saa nuolla puhtaaksi. Kaikkien paino on noussut samaan tahtiin, ja pallerot lähentelevät jo 1,5 kiloa. Joka päivä tehdään tutustumisretkin ympäristöön eli nostan pennut laatikosta pois matolle. Vain muutama niistä tosin uskaltautuu hieman liikkumaan, useimmat jähmettyvät kauhistuneina paikoilleen huutamaan. Eipä kestä kauaa, kun huuto kuuluukin laatikosta, kun halutaan pois juoksemaan. 

Isla palautui kotiin ja koirakolmikon kohtaaminen sujui hienosti. Joskus saattaa käydä niin, että poissa ollut koira joutuu uudelleen hakemaan paikkaansa kotona. Nämä kolme, isoäiti Hedy, tytär Isla ja lapsenlapsi Jade ovat kyllä hieno kolmikko. Ruokakupilla maistellaan toisten ruokia sovussa, sohvalla köllötellään yhdessä ja emännän sängystä vallataan jalkopää mitä ihmeellisimmin nukkumisasennoin. 

Sukulaispoika kävi kylässä ja kuvasi pennut ammattilaiskuvaajan taidolla

Poika 1

Poika 2

Poika 3

Poika 4

Tyttö 1

Tyttö 2

Rauhallista

Maidon pumppaus

 Ensimmäinen ns tarkkailuviikko pentujen elämässä on jo takana, eikä onneksi minkäänlaisia ongelmia ole ilmaantunut. Uskomatonta, miten hienosti emon rooli istuu ensikertalaiselle synnyttäjälle. Jade syöttää pennut ilmeisen ravitsevalla maidolla, sillä laatikosta ei kuulu nälkäitkua. Pentujen paino on noussut tasaisesti ja tänään kaikki ovat yli kaksinkertaistaneet painonsa ja ovat kaikki yli 600 g painoisia. Pennut ovat jänteviä ja virkeitä, liikkuvat jo aika reippaasti ja kellahtelevat välillä selälleen unille. Jadesta kyllä näkyy, että se antaa kaikkensa, kylkiluut ja selkäranka törröttävät terävinä. Se saa syödäkseen ravitsevaa erikoisruokaa niin paljon kuin haluaa  Yöt se viettää pentulaatikossa, vaikka pystyisi kyllä avaamaan portin ja kaivautumaan minun viereeni sänkyyn. Ensi viikolla odotan jo pentujen silmien aukenevan ja sitten pian jo jalat kantavat. Kiinteän ravinnon antaminen on myös 2-viikkoisten ruokailuohjelmassa. Striimauksen kanssa oli aluksi ongelmia, vanha pöytäkoneeni ei jaksanut pyörittää videota. Vaihdoin läppäriin, jota tosin tarvitsen myös muuhun käyttöön. Uusi keskusyksikkö on tilattu ja eiköhän striimi sitten jaksa pyöriä koko ajan. Vaikka katkoksia on, youtubesta kannattaa etsiä video Jadenpennut4.

Isla siirtyi Jaden kotiin Ginan seuraksi ainakin viikoksi. Elämä rauhoittui huomattavasti, sillä näköjään Jade seurasi äitinsä liikkeitä herkeämättä ja juoksi heti ikkunaan tai ulos, kun Isla ilmaisi näkevänsä jotain. Samoin ulkoilutus vain 2 koiran kanssa on jopa helppoa, kolmen porukassa aina joku haluaa toiseen suuntaan tai jää haistelemaan kadun viestejä.

Tunnistan pennut jo melko hyvin, vaikka päältäpäin ne kaikki ovat mustia, Jotta ei aina tarvitse tarkistaa valkoisista merkeistä kuka on kukin, solmin niille kaulaan eri väriset nauhat. Voi olla, että ne eivät pysy kaulassa kauan, mutta sitten laitetaan uudet. Värikoodit ovat: 

Tyttö 1, punainen, tyttö 2 vaaleapunainen, poika 1 vaalean sininen. poika 2 vaalean vihreä, poika 3 lila, poika 4 sininen.

Maitohetki

Ruokalepo

Isla uskoo, että kohta haetaan taas kotiin 

Gina ja Isla pääsivät hotellilomalle Porvooseen

,. 

M-pentue

Ensimmäinen yhteispotretti muutaman tunnin ikäisinä

 Viime sunnuntaista lähtien Jade on ollut tarkkailun alla, sen lämpöä on mitattu ja vatsaa mittailtu. Tuntui jopa tuskastuttavalta, kun mitään muutosta olotilaan ei näyttänyt tapahtuvan. Sitten tiistaina lämpö putosi 36,5 asteeseen, ja sen jälkeen mittailtiin lämpöä jopa kahden tunnin välein. Taas se tuntui jämähtäneen paikoilleen. Apujoukotkin olivat valmiustilassa, mutta kun synnytys lopulta käynnistyi keskiviikon ja torstain välisenä yönä klo 2.15, olin yksi kätilönä. Jopa Eliaksen arvio kohdunsuun aukeamisesta oli väärä, hän sanoi kestävän vielä seuraavaan päivään ennen kuin synnytys alkaisi. Jade pani töpinäksi, pentuja syntyi nopeaan tahtiin, kun kuivasin yhtä, toinen pentu syntyi jo lattialle. Kuivasin, punnitsin, kirjasin tiedot ja laitoin pennun Jaden nisälle saamaan ensimmäisen maitotilkan. En edes ehtinyt herättää Eliasta, mutta mies heräsi kai ääniin pentuhuoneesta ja tuli ainakin henkiseksi tueksi. Kun kuudes pentu oli syntynyt klo 4.30, uskoin pentueen olevan valmis, päästin Jade pihalle asioille, annoin sille ruokaa ja asettauduin pentulaatikon viereen kootulle vierassängylle. Muutaman tunnin yöuni sai riittää ja pentujen hoivaaminen ja tarkkailu jatkui. 

Nyt lähes kahden vuorokauden päästä Jade hoitaa pentuja huolella, syöttää ahkerasti ja putsaa. Se osaa itse avata pentuhuoneen portin, ja tulee välillä seurustelemaan meidän kanssa. Heti jos pentulaatikosta kuuluu inahdus, se juoksee tarkistamaan tilanteen.  Pennut liikkuvat virkeästi ja syövät hyvin eli kaikki näyttää lupaavalta. Nyt toivotaan että ne kehittyvät ja kasvavat ja Jaden maito riittää. Varalla on myös maitokorviketta.

Olin jännittänyt tätä synnytystä jostain syystä tavallista enemmän, ehkä siitäkin syystä, että olen kuullut niin monista ongelmasynnytyksistä. Nyt uskallan sanoa, että linjani staffit ovat myös hyviä synnyttäjiä ja se on erittäin tärkeä ominaisuus rodun ominaisuuksien kannalta. 

Valmisteluja

Juhannusyö Ängholmissa

Jaden odotus on loppusuoralla, viikon sisällä pitäisi pentujen olla jo maailmassa. Koiran tiineyden arvioidaan kestävän 58–63 päivää, mutta laskutapa ei ole aivan tarkka, jos nartulle ei ole tehty progesteronimääritystä. Aikaisemmat penikoimiset ovat tapahtuneet 60.–61. päivä. Jadella on tänään keskiviikkona meneillään 55. päivä eli h-hetki on tosi lähellä. Synnytyksen lähestymistä voi arvioida nartun ruumiinlämmön mittauksella, sillä noin 24 tuntia ennen synnytystä se laskee alle 37 C ja heti kun nousu alkaa, voidaan odotella supistusten alkamista.  

Tänään Jade oli röntgenissä ja kuvassa näkyi varmasti kuusi selkärankaa, saattaa jopa olla seitsemäs ranka hieman piilossa. Koiran kohtu on kaksihaarainen ja pennut ovat haaroissa kuin helminauhassa ja siksi röntgenkuvan tarkka arvio on aina hieman epävarma. Joka tapauksessa valmistaudun suureen pentueen syntymiseen. Jadea hellitään nyt herkuilla, se saa syödä niin paljon kuin haluaa kerätäkseen voimia synnytykseen ja imetykseen. Keitin sille broilerinjauhelihaa, lisäsin siihen kermaviiliä ja pentunappuloita. Ruokakuppi tyhjeni nopeasti ja Isla-mamma seurasi kateellisena vierestä. Olen myös tilannut Royal Canin Starter ruokaa sekä Baby Dog -milkiä siltä varalta, että maitoa ei tule tarpeeksi.

Pentuhuoneessa on jo pentulaatikko valmiina ja asennamme pian kameran striimausta varten. Jaden emännän apteekista on tulossa imualustoja ja täällä keräilen vilttejä ja pyyhkeitä synnytyksen avuksi. Olen laatinut "neuvolalomakkeen" jolla voidaan seurata pennun vaiheita syntymästä lähtien. 

Juhannusta vietettiin eri paikkakunnilla, me olimme Korppoon saaristossa juniorin vieraana ja Jade oli oman perheen kanssa Jäppilässä. Sää suosi juhlijoita molemmissa paikoissa, mutta tästä eteenpäin ei olisi haitaksi, vaikka helle hieman hellittäisi. No, ainakaan pennut eivät tarvitse lämpölamppua eikä lämpöalustaa. 

Isla ja Hedy vilvoittelevat rantakalliolla

Jade veneilee Jäppilässä

Hedy-mummo neuvoo Jadea pentulaatikossa

Siellä!

Vaihtelevia kelejä

Perhepotretin onnistuminen on aina yhtä vaikeaa. Hedy 11 v, Jade 3 v ja Isla 6 v

 

Runsas viikko sitten ulkoiluun tarvittiin fleece ja kuoritakki, nyt etsitään vaatekaapista vilpoisinta asua. Mökkiviikko Kemijärvellä oli silti hieno, koleus oli vain pukeutumisasia. Kullerot niityllä, laulujoutsenpari laiturin edessä ja koko yön taivaalla pysyvä aurinko tuottavat aivan erityisen luontoelämyksen. 

Espoon kotiin palattuamme haimme Jaden meille hoitoon, kun isäntäväki oli työ- ja loma-asioissa toisaalla. Jade on pyöristynyt näkyvästi eivätkä tutut riehuntaleikit enää maistuneet. Enimmäkseen se lepäili ja ehkä se myös hieman ikävöi kotiväkeä, vaikka se niin usein vierailee meillä. Ruoka ei edes oikein maistunut, mutta houkuttelin sitä herkuilla syömään. Jade syö nyt erityistä odottavien koirien ruokaa. Tällä viikolla se sai myös madotuslääkityksen, joka suositellaan annettavaksi tiineyden 42. päivänä. Ajoitus johtuu siitä, että tiineyden 40. päivänä suolinkaisen ja hakamadon toukat lähtevät liikkeelle ja infektoivat syntymättömät pennut istukan kautta. Madotus toistetaan 3 viikkoa synnytyksen jälkeen ja silloin myös pennut saavat häätöhoidon. Ensi viikolla vien Jaden röntgeniin ja silloin saadaan lähes 100-prosenttinen varmuus pentujen lukumäärästä. Samalla se saa myös herpes-rokotuksen, millä varmistetaan, etteivät pennut saa herpestartuntaa. Herpestä ei ole varmuudella emokoirassa, mutta rokotus on hyödyllinen varotoimenpide. Ensi viikolla alan myös valmistella pentuhuonetta. Teemme koiravaihdon pojan perheen kanssa, Jade tulee meille ja Isla-mamma muuttaa heille. Hedy saa jäädä mummoksi kotiin.

Isla räjäytti palkintopöydän ja sai 1., 2. ja 3. palkinnon helteisissä agilitykisoissa. 

Hedy täytti viime viikolla 11 vuotta ja kyllähän ikä alkaa näkyä kuonon harmaantumisessa. Muuten se on vireä mummokoira, mutta kuulo ei ole enää aivan terävin. Keittiössä saa kutsua sitä syömään useamman kerran. Hedyn emo Gina on nyt 14 vuotta ja 4 kuukautta eikä vauhdissa ole suurtakaan eroa nuoruuden päiviin. Toivotaan että saamme pitää nämä kainalokaverit vielä pitkään mukana matkassa. 

Gina ja Jade pääsivät ensimmäiselle veneretkelle Jäppilässä